Näyttelyt ja tapahtumat

Arte Nordica Fabriano

28.8.

9.9.2018
Italiassa vuosittain järjestettävä FabrianoInAcquarello – konventio näyttelyineen on kasvanut yhdeksässä vuodessa Euroopan suurimmaksi kansainväliseksi akvarellitaiteen tapahtumaksi.

Italiassa vuosittain järjestettävä FabrianoInAcquarello – konventio näyttelyineen on kasvanut yhdeksässä vuodessa Euroopan suurimmaksi kansainväliseksi akvarellitaiteen tapahtumaksi. Tapahtuman järjestää Fabrianon kaupunki yhteistyössä Italian In Arte Associationin kanssa.

FabrianoInAcquarello -tapahtumaan toukokuussa 2018 osallistui yli tuhat akvarellistia yli 70 eri maasta. Tapahtuman ohessa järjestetyissä maaryhmien näyttelyissä oli valittuja töitä yhteensä n. 1500 (yksi työ taiteilijaa kohti). Suomesta edustajia oli 21. Suomen leaderinä toimi Benita Suomi, joka keräsi edustusjoukon kokoon ja teosten juryttäjänä toimi taiteilija Ari Laitinen.

FabrianoInAcquarello -konvention tavoite on edistää tapaamisia, yhteistyötä ja luovaa mielipiteen vaihtoa kansainvälisten akvarellistien, yleisön ja akvarellitaiteesta kiinnostuneiden välillä. Se tukee perinteisiä akvarellitekniikoita ja haluaa samanaikaisesti inspiroida uudenlaista luovuutta ja avant-garde-menetelmiä, jotta uudet sukupolvet saadaan mukaan nostamaan akvarellitaiteen suosiota ja arvostusta. Konventiolla ei ole minkäänlaisia kaupallisia eikä poliittisia tavoitteita, vaan se toimii veljeyden ja rauhan periaatteilla. Suomen leaderinä toimi jo toista vuotta Akvartin pj Benita Suomi. Akvartissa pidetään nyt jatkonäyttely 27.8.-9.9.2018 Fabrianossa esillä olevista akvarelleista, Suomen ja muiden Pohjoismaisten edustajien teoksista. Tasokkaita akvarelleja on esillä yhteensä 43 kpl eri Pohjoismaista seuraavasti:

Suomesta: Toshihiko Abe, Kari Asikainen, Helena Cederberg , Seija Grönqvist, Maikki Haapala, Raxu Helminen, Terhi Kalliola, Kristiina Kostia, Kirsi-Marja Myöhänen, Aulikki Nukala, Anne Purho, Ritva Rautakoski, Irina Rebnitskaya, Anna-Maija Rissanen, Petri Silvonen, Kerstin Sunabacka, Benita Suomi, Markus Tornberg, Olga Veselovskaya, Jorma Wartiovaara

Ruotsista: Anders Andersson, Jessica Andersson, Marie Andersson, Susanna Geidemark, Anette Gustafsson, Marie Gustafsson, Bjarne Madsen Härdig, Beatrice Jansson, Kerstin Karlsson, Anita Kärrman, Susanne Norberg, Solveig Parviainen, Jenny Sundskogen

Norjasta: Margarita Antipova, Torill Hjelmdal Øines, Hilde Karlsen, Astri Ræstad

Islannista: Jóna Bergdal Jakobsdóttir, Ragnar Hólm Ragnarsson, Gudmundur Ármann Sigurjónsson

Tanskasta: Heidi Andersen, Annemarie Jepsen, Luna Panduro

Seuraavana vuonna pidetään FabrianoInAcquarello kymmenettä kertaa Fabrianossa huhtikuussa 2019. Suomesta tullaan lähettämään jälleen järjestäjän sallima määrä akvarelleja edustamaan maatamme. Osallistumisehdot aikatauluineen julkaistaan Facebook-sivustoilla Suomi-Finland FabrianoInAcquarello.

Itse kaupunki – Fabriano – Citta` Creativa UNESCO – on uranuurtaja paperinvalmistuksessa sekä tunnettu myös laadukkaiden akvarelli- ja taidepainopapereiden valmistuksesta. Tässä keskisessä Italiassa, Anconan provinsissa sijaitsevassa kaupungissa paperin valmistus alkoi jo 1300- luvun puolivälissä, ja kaupunki kuuluukin keskiaikaisine rakennuksineen ja taidetapahtumineen UNESCOn tukemiin kulttuurikohteisiin.

Lisätietoja
Benita Suomi
AKVART Osuuskunnan puheenjohtaja
galleriaakvart(at)gmail.com
040 900 7477

Tilaa uutiskirje

Ajankohtaista tietoa AKVARTin näyttelyistä ja toiminnasta.