Tuula Palmunen-Saari kertoo näyttelyn teosten synnystä: ”Puut ovat valtavan suuria. Niiden korkeus on monta kymmentä kertaa ihmisen pituus, siis vanhojen puiden. Ne ovat myös persoonallisia: miten monenlaisia juuria, miten rungot kietoutuvat tai koukistuvat toisinaan täysin hassusti. Mitä vanhemmaksi puu kasvaa, sitä persoonallisemmaksi se muuntuu. Metsä on täynnä hienoja persoonallisuuksia, puuvanhuksia, mutta myös murrosikäisiä ja ihan vauvapuitakin.
Myös lapset kasvavat yllättävän nopeasti. Heistäkin muotoutuu ajan myötä aikuisia, monenlaisia yllättäviä persoonallisuuksia. Olen yrittänyt tavoittaa hetken, jolloin lapsi on vielä pehmeä, herkkä ja täynnä tulevaisuuden salaisuuksia. Vaikeinta ei ole maalata lapsen ulkoista olemusta vaan kuvata hänen kirkas, utelias, salainen ja säteilevä lapsuutensa. Lastenlapset ovat rakkaita, kiinnostavia, yllättäviä. Heidän kanssaan on vietetty paljon aikaa ja heitä kuvattu. Olen yrittänyt päästä ytimeen, kuvata lapsia monenlaisissa tilanteissa. Onnistumiset ovat aina sattumia.”
Maikki Haapala kirjoittaa saatteeksi näyttelyn katsojalle:
”Maapallon Metsien kohtalosta ja tulevaisuudesta on puhuttu jo pitkään. Miksei asialle jo tehdä jotain, ihmettelin ja sain käsiini Suomen luonnonsuojeluliiton ’METSÄOPPAAN’. Olipa pelottava lukukokemus, mutta kertoi kyllä selkokielellä, että asiaan on heti tartuttava! En siis ollut väärässä, kun huolestuin metsistämme! Metsäopas lisäsi huolestumista – ainakin oman Suomen metsistä, metsien lajiston ja luontotyyppien uhanalaisuudesta. Työssä metsien puolesta tarvitaan monenlaista tietoa ja sitkeyttä puhua asiasta ääneen ja puolustaa metsiemme lajirunsautta. Suomen metsäalasta on suojeltu vain 13%.
Kasvava metsä pitää yllä luonnon biodiversiteettiä, tarjoaa virkistystä, ravintoa, lääkkeitä ja säätelee valtavien vesimäärien liikkeitä ja sitoo ilmakehän hiiltä. Metsä on Suomessa kaikkialla. Sanotaan, että kaikkien suomalaisten sielunhoitaja on metsä. Metsä on tärkeä paikka koko läntisessä mielenmaisemassa, suomalaisen vapaa-ajassa ja haaveiden taustana. Meille se on ollut itsestäänselvyys, mutta onko enää ja kauanko vielä?
Jo lyhyt oleskelu metsässä lievittää stressiä, laskee verenpainetta ja ahdistusta, sekä tuo hyvän ja kevyen olon. Pelkkä metsän tuoksu nostaa hymyn huulille. Tähän liittyvistä tutkimuksista voi lukea MIELI ry:n luonto osiosta.
Ja me kuvataiteilijat kiitämme metsän palveluita aistiemme herättämisestä, näkeminen ja kuuleminen herkistyvät, tunnemme tuulen hipaisevan poskesta ja erilaiset tuoksut tunkeutuvat hajuaistiamme kutittelemaan! Niin ihanaa – antaa maalauksen syntyä! Ottakaamme METSÄKYLPYJÄ!
Tässä näyttelyssä otan kantaa metsän tilaan ja liitän maalaukseni metsästä puhumisen genreen. Yksin tunnen ääneni heikkouden, mutta joukossa on voimaa! Haluan nähdä kauneutta tuhotussakin metsässä Junichiro Tanizakin ajatuksia seuraten: ”Kauneus syntyy varjosta ei kirkkaudesta”!
Kiitos, että pysähdyit! Maikki”
Lämpimästi tervetuloa yhteiseen näyttelyymme!