Mistä taiteilija saa innoituksensa? Tai pitäisikö kysyä, onko maailmassa mitään, mistä hän ei voisi innostua oman taiteensa lähtökohtana. Ainakin taidemaalari ja taidepedagogi Maikki Haapalan kohdalla on juuri niin.Hänelle taiteen juuret voivat kasvaa yhtä hyvin näkyvästä kuin näkymättömästä, ikiaikaisesta kuin hetkellisestä maailmasta.
Maikki Haapala kertoo itse pohtineensa taidepedagogina aina sitä, voiko taiteella opettaa ja jos voi niin mitä ja miten.
Tutustuminen Australian aboriginaalien taiteeseen sai minut tutkimaan perusteellisemmin heidän kuviensa lähtökohtia. Näytti nimittäin siltä, että heillä olisi ollut vastaus kysymykseeni. Kahdella Australian-matkallani (2008 ja 2013) sain mahdollisuuden keskustella aboriginaalitaiteilijoiden kanssa, käydä heidän museoissaan ja kulttuurikeskuksissaan ja nähdä kuvataiteilijoita elävässä työssä. Olin ihastunut, liikuttunut ja ihmeissäni ikiaikaisista tarinoista, jotka edelleen kätkeytyivät heidän töihinsä. Taiteilijoiden kuvissa toistuivat samat mystiset, abstraktit muodot. Opin, että ne ovat universaaleja symboleja ja niissä selitettiin Tjukurpaa, Uniaikaa, jossa elämä luotiin. Symbolit ilmestyivät pyörimään omaan unimaailmaani: alkoi prosessi kohti näyttelyä.
Aboriginaaleille Uniaika on kaiken tiedon alku. Tieto ei koskaan muutu, koska se seuraa luonnonlakeja. Se on maailmankaikkeuden ratkaisu ja totuus. Esi-isien energiasta syntyneet henkiolennot lauloivat elämän niin vuorille, puille, lähteille, aavikolle kuin muurahaisille, heinäsirkoille, emuille, papukaijoille, kenguruille, liskoille ja kaikille ravinnoksi kelpaaville kasveille. Esi-isien hengillä oli omat voimaeläimensä, joiden mukaan heimo nimettiin. Heimo otti toteemieläimensä luonteen ja laadun omakseen, jalostivat niitä itsessään. Erityisesti minua puhutteli käsitys, että kaikki elämän tuntemattomat muodot olivat myös unessa maan alla. Aboriginaalien taide on sisäistänyt nämä muodot: kaikki elävä, kasvava ja liikkuva tuo maailmaan uuden muodon. Esim. kengurun hypyllä on muoto, opossumi jättää jäljen ja siksi maalauksille on tyypillistä näyttää jälkiä, miten emu tai kenguru tai heimot ovat vaeltaneet paikasta toiseen. Muoto on fiksattu tuhansia vuosia sitten.
Mielikuvitukseni karkasi korkeuksiin, aloin ammentaa muodoista voimaa omiin töihini, näin sulavan veden virtauksessa muotoja. Katselin tiaisen lennon jättämää muotoa ilmassa. Muotoja täynnä olevan maailman ajatteleminen teki minuun villin olon. Toisinaan käytin aboriginaalien symboleja, toisinaan loin niitä itse. Kuvia pystyy lukemaan se, joka tuntee muotojen merkitykset. Nykyään osaan lukea aboriginaalien taiteesta matkoja, vesipisteitä, vaaroja, ihmisiä. Aboriginaalien maailmanjärjestyksen filosofian mukaan Tjukurpa toteutuu jokapäiväisen elämän kierrossa vaatimattomasti ja kunnioittavasti. Kaikenlainen luonnon riistäminen kielletään.
Aboriginaalit ovat edelleenkin ahkeria kuvien tekijöitä. Kuvitetut metsästysvälineet ja soittimet kuten bumerangit, keihäät ja woomerat sekä didgeridoot olivat minun silmiini koristeltuja, mutta opin, että merkit olivat myyttejä unimaailmasta tai fyysisestä maailmasta. Erittäin omaperäinen ja kaunis mutta samalla edistyksellinen ja ekologinen kuvan tekemisen muoto on maataide. Se elää rituaalien ajan ja häviää luontoon. Puna- ja keltaokralla, kalkilla, hiilellä ja muilla maavärijauheilla suunnitellut suuret monimuotoiset kuviot tasaisella hiekkakentällä ovat todellisia sommittelun helmiä. Hämmästyttävän hienostunut muotojen, pintojen ja viivojen sinfonia, ja sen loivat henkilöt, jolla tuskin 10 000 vuotta sitten oli taiteellista koulutusta.
Aboriginaalien taide on maailman vanhinta elossa olevaa ja energistä kuvataidetta. Maikki halusi näyttelyllään osoittaa kunnioituksensa ja kiitoksensa noille ylpeille aboriginaalitaiteilijoille. Voiko taiteella siis opettaa? Aboriginaalit ovat jo vastanneet opettamalla kaiken taiteella.
Tuula Palmunen-Saari & Maikki Haapala