LASTEN LUOVUUS KUKOISTAMAAN
Lasten näyttelyn ajankohta 13.5.25-25.5.25, Avajaiset ma 12.5.2025
Ilmoittautuminen 30.3.2025 mennessä.
AKVART Galleria on jo pitkään kannustanut lapsia oman taiteen tuottamiseen mm. Taiteiden Öiden
maalaustapahtumissa. Nyt kutsumme taiteilusta innostuneita yli 3-vuotiaita lapsia osallistumaan
järjestämäämme VÄRIAARTEITA -näyttelyyn. Yläikärajaa ei ole ja pienet runotkin ovat tervetulleita.
Aikaisemmin järjestämämme vastaava näyttely sai suurta suosiota sekä osallistujien että katsojien parissa.
AIHEET JA TEEMAT Vain mielikuvitus on rajana, mutta toisinaan voi olla vaikea keksiä kivoja aiheita.
Entäpä luontoaiheet eläimineen, perhe ja koti sekä lemmikit. Harrastukset, unelmat, aarrekartta
tulevaisuuden haaveista, unelma-ammatti. Ihailun kohde. Eri maalauksista ja muista materiaaleista voi myös
koota kollaasin.
TEOKSET Koko noin A4-A3
Maalaustapa pääasiassa akvarelli eli vesiväri, mutta luovuuden niin vaatiessa muukin tekotapa käy.
Näyttelyyn voi tarjota 1-5 teosta, joista valitaan kokonaisuuteen sopivimmat. Maalaukset toimitetaan
ripustusvalmiina paspiksissa tai valmiiksi kehystettyinä. Eri korvauksesta on myös mahdollista tilata
maalauksiin paspikset kauttamme.
SITOVAT ILMOITTAUTUMISET 30.3.2025 mennessä osoitteeseen nayttelytakvart@gmail.com.
Viestin otsakkeeksi ”Väriaarteita”. Osallistujille lähetetään myöhemmin lisätietoja.
OSALLISTUMISMAKSU on 50 €/ perheen ensimmäinen lapsi. Seuraavat á 20 €.
Maksu viimeistään 15.4.2025 alla olevalle tilille
AKVART Galleriaosuuskunta FI 24 5789 5420 0472 06 Viite 25946 (tärkeä)
TAIDEOPETUSTA LAPSILLE. Kevään mittaan on näyttelyyn liittyen mahdollista osallistua
laadukkaaseen taideopetukseen innostavien opettajien johdolla Töölössä sijaitsevassa Ateljee Ars Sanassa.
Opettajina Maikki Haapala ja Anna-Riitta Koivisto.
Opetuskerrat ovat lauantaina 8.3. ja 29.3. klo 11 – 13.
Paikkoja on rajoitetusti.
Sitovat ilmoittautumiset taide.arssana@gmail.com tai puh. 050 492 2027/Maikki Haapala.
Osallistumismaksu kurssipäiväkohtaisesti on 15 €/ perheen ensimmäinen lapsi. Seuraavat á 5 €.
Hyvät vanhemmat, isovanhemmat, kummit, aikuisystävät jne. Nyt on hyvä tilaisuus kannustaa omaa tai
lähipiirin lasta luovuuden tielle. Yhteinen taiteilukin on mitä mainiointa läsnäolemista ja eri sukupolvien
välistä yhteistä tekemistä.
Tervetuloa osallistumaan näyttelyyn.