Maalasimme Oulangan maisemia huhti-toukokuussa vuosina 2010, 2015, 2016 ja 2019. Oulun yliopiston Oulangan tutkimusasema tarjosi hyvän majapaikan luonnossa liikkuville ja runsaasti tietoa ympäristöstä. Oulangan luontokeskus on aivan aseman kupeessa ja Kiutaköngäs, yksi kansallispuiston komeimmista kohteista, sekin lähellä. Kuusamossa on yhä lunta vaikka talvet ovat sielläkin lyhentyneet ja jäiden lähtö joesta on käynyt varhaisemmaksi.

Kuusamon kevät huumaa. Aurinko hohtaa kirkkaana. Valkea hanki sokaisee. Valot, varjot ja heijastukset kirjovat näköä. Vesi syö jäätä, värjää lumipeiton, nousee paikoin näkyviin tummana kalvona, näyttää seisahtavan luusualla, vyöryy, kuohuu ja kiehuu könkäällä ja tasaantuu jälleen
suvannossa. Joki virtaa ruuhilaaksossa, vuoroin koskena kallioisissa kapeikoissa, vuoroin tyvenenä laakson pohjalla, sortaa hiekkaisia törmiä, kuljettaa, lajittelee ja kasaa hietaa, muodostaa särkkiä ja nousee rantaniityille. Laaksossa virtaavan joen tulvat ovat rajuja. Tulvia
tasaavia altaita ei ole. Joen virtaama on suurimmillaan 130-kertainen kuivimpaan aikaan verrattuna. Kiutavaara kohoaa 220 metriä joen yläpuolelle. Kallioperän ratkeamat ja siirtymät näkyvät rotkoina ja jyrkänteinä. Maaston korkeuserot ovat suuria.

Täällä erämaassakin näkyy jälkiä ihmisen toimista, suurista hakkuista, uitoista, kaskeamisesta ja metsäpaloista, joen varrella on tulvaniittyjä latoineen, metsässä maatuvia hirsikehikoita, liuskekiviuuneja, poroaitauksia.

Kiutakönkäälle johtaa tiiviiksi tallattu, usein jäinen polku, muualla on kuljettava lumikengin. Moottorikelkkojen urat saattavat helpottaa kulkua, mutta ilman lämmettyä jalka puhkaisee hangen joka askeleella. Maalaustelineet, -tarvikkeet ja vesiastiat painavat hartioita. Kävellessä tulee kuuma ja maalatessa kylmä. Värit kuivuvat hitaasti viileässä säässä. Lumikiteet jättävät valkeita laikkuja paperille. Työhuoneella maalatessa välttää kaiken tämän, mutta ei tavoita sitä välitöntä moniaistista kokemusta, jonka luonto antaa.