Hyvä akvarelli syntyy kun henki on päällä. Ideaa kypsyttäen maalaus siirtyy paperille aivojen, silmän ja käden yhteistyönä. Maalata voi monella tavalla; märkää märälle tai kuivalle paperille, tyhjä tila on tärkeä, jotta on tilaa hengittää. Valo on tärkein ja varjot. Valoa siinä tavoittelee, väriä, valoa, kuultavuutta. Useat värikerrokset kuultavat toistensa läpi. Kuultavuus saa aikaan valon.
Jotkut korostavat eniten väririkkautta ja värien hehkuvuutta.
Akvarellia pidetään ”helppona”, koska arvellaan sen syntyvän nopeasti. On totta, että toisinaan akvarelli syntyy muutamalla siveltimen vedolla. Useimmiten sen tekeminen on työlästä, jopa vaikeaa ja vie paljon aikaa ja mikä pahinta se saattaa lätsähtää pilalle.
Käsitykset akvarellimaalauksen näennäisestä helppoudesta ja nopeudesta ovat syitä akvarellin aliarvostukseen. Museoissa on vähän akvarelleja, mikä johtuu erityisesti käsityksestä niiden heikosta säilyvyydestä. Säilyvyys edellyttää muun muassa korkealaatuisten materiaalien, paperin ja pigmenttien käyttämistä sekä auringolta varjelemista.
Akvarellimaalaus on lisääntynyt merkittävästi viime vuosina sekä Suomessa että muissa maissa. Samalla tämän taiteenlajin arvostus on noussut huikeasti. Akvarelleista ollaan kiinnostuneita, myyntiluvut ja hinnat ovat nousussa. Teokset menevät kaupaksi ja niistä halutaan maksaa.
Akvarellitaiteen tulevaisuus näyttää hyvältä!
Luolamaalauksesta se alkoi
Nykyajan akvarellimaalarin työhuoneessa on vesikippoja, hapsottavia mielisiveltimiä, asetelmia varpuineen, suihkepulloja, akvarellivärejä, -kyniä ja -liituja, purkkeja ja puteleita, märkiä papereita, kuivia papereita, sieniä, luonnoslehtiöitä, rättejä. Muinaisen kollegan käytössä ei ollut yhtä hienoja välineitä, mutta perusasiat olivat samat; vesi, pigmentit, ”siveltimet”. Paperin tilalla oli kallioseinät, papyrukset, pergamentit, kankaat…
Akvarellitaiteen historia alkaa ennen ajanlaskumme alkua muinaisista luola- ja hautakammiomaalauksista. Yhteistä myöhempien aikojen akvarellien kanssa on läpikuultavuus ja veden käyttö värien liuottimena.
Ajanlaskumme ensimmäisille vuosisadoille sijoittuu kiinalainen vesiväritaide, jossa tussimaalaukset ovat yhä edelleen vanhaan traditioon sidottuja; maisema, vuoret ja vesi ja ilma ovat usein innoituksen lähteitä.
Keskiajalla käsikirjoituksia kuvitettiin vesivärillä.
1300 -1400-luvun vaihteessa Englannissa ilmestyi akvarellimaalausta käsittelevä oppikirja ”Kirja maalaustaiteesta”.
Renessanssiajan suuret italialaiset maalarit käyttivät vesivärejä luontoaiheisissa maalauksissa.
Itsenäiseksi taiteenlajiksi
Vasta 1700 -1800-luvut olivat akvarellimaalauksen kulta-aikaa, kun vesivärimaalauksesta kehittyi Englannissa itsenäinen taiteenlaji.
Akvarellin nousukausi sijoittuu samaan aikaan kuin ihmisen uudelleen herännyt tieteellinen ja taiteellinen kiinnostus näkyvään maailmaan, esimerkiksi kasveihin ja eläimiin. Vähitellen akvarelleihin alkoi tulla ilmaa ja värivivahteita.
Englannissa tehtiin väriä loistavia akvarellimaalauksia, tekijöinä useat tunnetut taiteilijat. Heistä suurin ja ehkä eniten maalaustaiteen kehitykseen vaikuttanut oli William Turner (1775 – 1851). Häntä pidetään nykyaikaisen akvarellimaalauksen isänä ja uranuurtajana.
Turner kehitti vesivärimaalausta sen ilmaisun äärirajoille asti ja käytti hyväkseen akvarellille niin tyypillisiä onnellisia sattumia, sormenjälkiä, väriläiskiä.
Turnerin maalaukset sisältävät huolettomia siveltimien vetoja ja pesuja. Hän abstrahoi, pelkisti ja käytti väriä itsenäisenä ilmaisuvälineenä saaden työt hulmuamaan valoa.
Tiettävästi ensimmäinen akvarellitaiteen yhdistys perustettiin Englannissa vuonna 1804 ja se oli nimeltään Old Watercolour Society.
Impressionisteille akvarellimaalaus sopi hyvin, koska tekniikka salli nopean vaikutelman vangitsemisen ja ulkoilmassa maalaamiseen. Jälkipolville jäi valoa, väriä ja tunnelmaa uhkuvia teoksia. Paul Cézannen taiteessa akvarellilla on merkittävä osuus. Myös Vincent van Gogh ja Paul Gauguin maalasivat akvarelleilla loistavia väripintoja.
Ekspressionisteille akvarelli antoi oivallisen mahdollisuuden yltäkylläiseen värien ilmaisuun. Ranskalaisista Raoul Dufy´n lisäksi André Derain (1880-1954) ja Georges Roualt käyttivät akvarellitekniikkaa puhtaimmin.
Moni saksalainen ekspressionisti oli akvarellin rakastaja. He maalasivat voimalla ja tunteella vaikuttavia teoksia. Muun muassa August Macke, Paul Klee ja Louis Moullet maalasivat vuonna 1914 matkallaan Kairoon ja Tunisiaan akvarelleja, jotka tulivat väririkkaudellaan ja valollaan vaikuttamaan pitkään akvarellitaiteen kehitykseen.
Saksalainen Emil Nolde (1867 – 1956) maalasi syviä tunnevaikutelmia ihmisistä, maisemista ja puutarhasta käyttäen todella vahvoja, väririkkaita ja hehkuvia värejä. Kun natsit kielsivät vanhalta mieheltä maalaamisen, syntyivät salaa ”Ungemalte bilder”. Nämä kuvat on esitelty upeasti samannimisessä kirjassa.
Monet taiteilijat käyttivät matkoillaan vesivärejä tekniikan salliman nopean kuivumisen takia. Taiteilijat ihastuvat akvarellitekniikan mahdollisuuksiin ilmaista valoa ja väriä, joten se jäi elämään ja kehittyi pysyväksi taidemuodoksi muiden rinnalle.
Akvarellitaide Pohjoismaissa
Kalliomaalauksista alkanee myös pohjoismainen akvarellitaide. Muu historian tieto siitä on hyvin vähäistä. 1800-luvulla akvarellitaide alkoi näkyä itsenäisenä taiteenlajina sekä Ruotsissa, Norjassa että Suomessa.
Ruotsalaisen Carl Larssonin (1853 – 1919) akvarellit ovat nykyään erittäin arvostettuja ja hinnaltaan useita satoja tuhansia euroja. Myös Egron Lundgren, Anders Zornin ja Isaak Grünewald olivat tuon ajan tunnettuja akvarellisteja.
Vuonna 1917 syntynyt Arne Isacsson on monille tuttu akvarellitaiteilija ja akvarellin kehittäjä. Hänen oppikirjansa ”Akvarellimaalaus” on käännetty suomeksi.
Norjassa Edward Munch (1863 – 1944) maalasi akvarelleja öljytöiden lomassa.
Suomalaiset taiteilijat pitivät aluksi akvarellitekniikkaa luonnostelun välineenä öljyvärin rinnalla, mutta myöhemmin myös itsenäisenä taiteen lajina.
1800-luvulla syntyneistä taiteilijoista akvarelleja ovat maalanneet muun muassa Albert Edelfelt, Akseli Gallen-Kallela, Hugo Simberg, Eero Järnefelt, Juho Rissanen, Tyko Sallinen, Yrjö Saarinen ja monet muut.
Ja tietysti Helene Scherfbeck, jonka syntymäpäivää 10.7. vietetään vuosittain Suomen kuvataiteen päivänä.
1900-luvun akvarellistit Aimo Kanerva ja Olli Lyytikäinen ovat suomalaisen akvarellitaiteen merkittäviä nimiä, samoin Nandor Mikola.
Tämän päivän Suomessa on merkittäviä akvarellitaiteilijoita paljon ja valitettavasti on mahdotonta luetella kaikkia tässä yhteydessä. Mainittakoon tässä muutama; Marjatta Hanhijoki, Petri Hytönen, Irina Krohn,Markku J. Rantala, Carl Wargh, Rafael Wardi.
Tunnettuja nykytaiteilijoita ovat myös Lauri Ahlgren, Anja Karkku-Hohti, Tuomas Mäntynen, Mauno Nissinen, Marjukka Paunila, Senja Vellonen, Osmo A, Visuri ja moni muu
Lähteet: Marjukka Paunila: Akvarellimaalaus, Taide, Helsinki 2005 Suomen Akvarellitaiteen yhdistys r.y.:n julkaisuja I: Vesi, -Väri –Valo, AKVARELLI
Liisa Kuusisto