Väri, paperi, sakset

Mikä voisikaan olla parempi tapa juhlistaa merkkipäivää kuin järjestää yhteinen taidenäyttely. Leena Paasonen- de Campos on koonnut taiteilijaryhmän läheltä ja kaukaa sekä tuonut kutsussaan ilmi, että jokainen taiteilija tuo esille oman kokeilevan ja vapaan näkemyksensä akvarellista ja erityisesti akvarellikollaasista. Eri elämänvaiheista ja -tilanteista tutut maalariystävät edustavat sekä taiteellisesti erilaisia tyylisuuntia että myös eri ikäryhmiä laajalla […]
Kesää kohti
Ikkunanäyttely – juhannuksen jatkot

Sinikan ja Leenan kuten myös 40 muun akvarellistien töihin voit tutustua myös AKVARTin nettinäyttelyssä JUHANNUS 1.6.-19.7.2020
Meiltä ja muualta – Härifrån och Därifrån

Leena Paasonen-de Campos kertoo näyttelyn tarinan: Olipa kerran, vuoden 2020 alussa, Leena, Liisa, Krisse ja Inkeri. He innostuivat yhteisestä näyttelystä. Siihen maalattaisiin kotimaassa ja ulkomaan matkoilla. Nimeksi sopisi hyvin Meiltä ja Muualta. No, tuli korona ja ulkomaan matkaosuus jäi pois ja näyttely muuntui ”oudoksi, erikoiseksi tai abstraktiksi”. Nimeenkin lisättiin Härifrån och Därifrån. Sittemmin Inkeri jättäytyi pois terveyssyistä […]