Näyttelyt ja tapahtumat

Kevään herääminen

30.3.

12.4.2026
Keväinen valo ja lämpö valtaavat Akvartin. Kevään herääminen ryhmänäyttelyn avajaiset järjestetään ma 30.3. klo 17-19. Galleria on maanantaina avoinna avajaisten ajan.

Kevään herääminen on innostanut akvarellisteja tutkimaan luonnossa, eläimissä ja omassa mielessä tapahtuvia muutoksia. Näyttelyn maalauksissa on kuvattu alkavan kevään valoa ja lämpöä. Taustalla kuultaa vielä aavistus ja muisto upeasta pakkastalvesta.

Talven taittuminen kevääksi näkyy vahvasti omassa lähiympäristössämme ja lisääntyvä valo saa mielen karkaamaan myös kauemmaksi. Taiteilijoiden katse on kiinnittynyt niin herkästi puhkeaviin kirsikankukkiin kuin myös reippaasti esiin työntyviin pajunkissoihin. Lämpenevä sää on saanut myös eläimet tarkkaavaisiksi ja aktiivisiksi. Gallerian seinällä pöllö vahtii liikkujia keväthangilla ja värikkäät linnut mittailevat reviirejään. Lumikinokset ohenevat, sulavat vedeksi ja maa paljastuu. Jäät murtuvat ja vapauttavat vesistöt auringon lämpöön.

Näyttelyn töitä katsoessa voi kuulla mielessään kevään äänet: sulavan lumen lorinan, jään ratinan, lintujen viserryksen ja ihmisten innostuneen puheensorinan.

Näyttelyssä on esillä maalauksia seuraavilta taiteilijoilta:
Ilmoittautuminen on meneillään ja osallistujat päivitetään lähempänä näyttelyä.

Lämpimästi tervetuloa keväiseen näyttelyymme!

Tilaa uutiskirje

Ajankohtaista tietoa AKVARTin näyttelyistä ja toiminnasta.