Maikki Haapalan 50-vuotisjuhlanäyttely – Mustaa, punaista ja ripaus nostalgiaa 

”Tämä näyttely antoi mahdollisuuden seikkailla kuultavilla pinnoilla, Koko pitkä talvi on odotettu valoa… Nyt se on totta ja tässä. On selvää, että olen etsinyt valosta ja VALAISTUKSESATA mm. metsätilojen tunnelmia. Luonto on läsnä ja puhuttelee. Siihen sopii vesivärin kepeys ja vaivattomuus”. – Kuvailee Maikki Haapala

Näin Maikki Haapala kuvaa suhdettaan akvarellimalaukseen ja taiteeseen. 

Olen hullaantunut vesiväreihin. Taiteilijaurani aloitin öljymaalarina, mutta koulussa kuvataideopettajana jouduin kasvotusten akvarellin kanssa. Minulta kysyttiin neuvoja ja minun haluttiin näyttävän, miten maalataan vesiväreillä. Koulutuksessani ei suoraan sanoen kiinnitetty erityistä huomiota akvarellin ominaislaatuun ilmaisussa. Otin vastaan oppilaideni heittämän haasteen ja lähdin etsimään tietä akvarellin ytimeen – sillä tiellä olen edelleen – 50:n taiteilijavuoden jälkeenkin!!!

Olen keskittynyt hiomaan tekniikkaani mahdollisimman keveäksi ja yrittänyt ymmärtää akvarellin omaa laatua ja vaatimuksia. Pidän haasteista ja kompuroinnista villin, kahlitsemattoman vesivärin kanssa, veden ja pigmentin yhteistyö tahattomissa liukumissa ihastuttaa ja antaa tälle taidemedialle erityisen nautittavia mahdollisuuksia sisällön manifestointiin. Akvarellissa on huumoria ja se antaa mukavaa, sattumasta syntyvää rosoa kuulakkaille pinnoilleen.

Teosteni sisällöt ammennan luonnosta panoroiden tai zoomaten ja abstrahoiden. Suomalaisen luonnon suuruuden ja hiljaisuuden olen kokeneet vaihtelevin tuntein, mutta aina rehellisesti. Annan mielelläni värille tilaa, löydän siitä helposti merkitystä kuvilleni. Nautin kovasti ympäristön tarjoamista visuaalisista elämyksistä. Usein tapahtuu, että muotojen runsaus, värien syvyys, pienten detaljien kauniit sikermät irtaantuvat viitekehyksistään ja alkavat toimia symboleina suuremmille totuuksille, antavat jopa mahdollisuuden kokea jotakin siitä, mikä taiteessa on sakraalia.

Haluan aina alleviivata akvarellin taipuisuutta käytettiinpä sitä sisällön tulkiksi tai hulvattomaan tekniseen akrobatiaan. Jokainen maalari vuorollaan on huokaillut henkeäsalpaavien sateenkaarien tai loistoonsa puhjenneiden ruusujen äärellä niiden ihanuutta. Jokaisen on pitänyt ne joskus elää ja maalata.

Marcel Proust on tiivistänyt taiteen olemuksen kirjassaan “Jälleenlöydetty aika” lauseeseen: ”Taide on keino tavoittaa menneisyys ja löytää elettyjen hetkien merkitys”. Kohdallani se näyttää täsmäävän. Kaikki näyttelyni maalaukset ovat elettyjä hetkiä, Niiden merkitys mielestäni on siinä, että aina pääsee lähemmäksi itseään ja ymmärtää jotain ihmisestä. Kannattaa aina välillä palata kauneuden kokemisen alkulähteille etsimään totuutta. Maailma on täynnä ilmaista kauneutta, jolla voi mieltään kiireen keskellä ravita – kuka tahansa, Kuinka vanha tahansa”!

Tervetuloa

Avajaiset ma 7.4.25 klo 17.00-19.00

Näyttely 8.4.25-20.4.25