Uusissa kuvissani Mimi ja Pierrot jatkavat vaellustaan yhä arvaamattomammaksi muuttuvassa maailmassa. Heidän uskonsa ja luottamuksensa elämään on ollut koetuksella. Synkät pilvet ovat luoneet pitkät varjonsa ihmisten mieliin ja planeettamme ylle.

Sydämessään heillä on suuri suru kaikkien lasten puolesta. Saavatko lapset nähdä ja kokea elämän ihmeellisyyden ja luonnon kauneuden? Saavatko he mahdollisuuden laulaa, tanssia ja iloita? Mahdollisuuden kehittää kaikkia kykyjään, tehdä työtä, syödä itsensä kylläiseksi ja nukkua yönsä rauhassa virkistäviä unia nähden?

Vaelluksellaan Mimi ja Pierrot kuulivat satakielen laulun, näkivät sinisinä siintävät vuoret, tunsivat meren tukoksun. Kukkien väriloisto täytti heidän sydämensä ilolla. Kyliin ja kaupunkeihin saavuttuaan he kävivät markkinoilla ja tapahtumissa joissa viulut ja laulu soivat yhdessä aaltojen loiskeen ja lintujen kuoron kanssa. Vanhojen kirkkojen hämärässä loistavat kuvat lumosivat heidät. Iltaisin kuun valossa ja tulen lämmössä he lukivat kertomuksia tuulen hiljaa kuiskiessa salaisuuksiaan. He etsivät vahvistusta omalle hiipuvalle toivolleen elämän säilymisen puolesta.

Ihmeellisesti aina jostain kantautui ääni, joka hiljaa mutta rohkeasti uskoi kauneuteen ja hyvyyteen. Elämän salattuun tarkoitukseen ja merkitykseen.

Vähitellen he oivalsivat, että toivominen merkitsee lujaa päätöstä asettua elämän puolelle kaikissa tilanteissa ja olosuhteissa ja että elämä voittaa. Ja että ihmeitä tapahtuu kaikkialla joka hetki kun kuljemme läpi varjojen ja valojen ja annamme ihmeille mahdollisuuden.