3.-16.10.22
Itä-Helsingissä on toiminut jo pitkään kahdentoista taiteilijan maalausryhmä, joka maalaa lauantaisin taidemaalari Elina Tammiranta-Summan opastuksella. Heistä kahdeksan, Kaija Ekebom,
Matti Elomaa, Merja Hallantie, Paula Koski, Anita Puumala, Mau Salmi, Arja Seimola ja Hanna-Maija Sinkkonen ovat tuoneet Akvart galleriaan värien voimaannuttavaa viestiä säteilevän yhteisnäyttelyn.
Syksyinen näyttely esittää luonnollisesti ennen kaikkea syksyn värejä, uhkeita kukkia, kypsyviä kasviksia mutta myös maisemia. Maisema saattaa luonnollisesti olla väriltään myös hento ja herkkä, kuten erityisesti Arja Seimolan työt mutta myös muutamat Mau Salmen, Paula Kosken ja Anita Puumalan työt. Hanna-Maija
Sinkkonen taas ilottelee voimakkain värein. Kaija Ekebom ja Mau Salmi esittävät myös syksyn hedelmäsatoa ja Paula Koski tuo mukaan kukkien runsautta. Varsin tyylikäs on Hanna-Maija Sinkkosen sarja rantoja ja kaloja, samoin Merja Hallantien maisemat. Mielikuvitusta kiehtoo Matti Elomaan Monalisa-mukailu Hymy ja hellyttävät pukit teoksessa Kuiskaus.