Haistaako kettu lumen tuoksun? Pysähtyykö varis joskus katselemaan lumihiutaleita? Tunteeko mäyrä räntäsateen kuonollaan? Ihmetteleekö kesällä syntynyt oravanpoikanen ensilunta? Uneksiiko karhu talviunilla kesästä?
Ensilumen sataessa tulee usein mieleen, miten eläimet pärjäävät Suomen luonnossa. On jännittävää miettiä, miten monta oikeaa ratkaisua oravien tai pöllöjen esi-isät ovat tehneet, että niiden jälkeläiset edelleen selviävät täällä kylmien ja vaihtelevien aikojen yli.
Eläinten tutkimus on paljastanut monia nerokkaita sopeumia Suomen talvisiin oloihin kallon kutistumisesta talvihorrokseen, lumikenkiin ja talviturkkiin. Voi kuitenkin vain arvailla, miten eläimet kokevat maiseman ja olosuhteiden muutokset.
Olen maalannut jo pitkään Suomen luonnon eläimiä, lähinnä nisäkkäitä, lintuja ja sammakoita. Ajattelen niitä usein kanssamatkustajina maailmassa- kokemassa monia samoja tunteita ja elämänvaiheita kuin mekin.
Akvarellimaalauksessa minua kiehtoo sattuman vaikutus. Vesi tekee osan maalaustyöstä ja luo paperille pehmeitä muotoja. Se muistuttaa myös siitä, että me kaikki koostumme vedestä, olemme kaukaista sukua toisillemme ja tähtipölystä syntyneet.
”Mietin usein missä lienee raja, joka erottaa ihmiset eläimistä.
Eläimistä, joiden sydän ei ymmärrä mitään puhuttua kieltä.
Minkähän paratiisin kautta kulkikaan aikojen sarastaessa se polku,
jolla heidän sydämensä seurustelivat keskenään; sillä nyt tuo sukulaisuus on ollut kauan unohdettu. Tosin herää toisinaan vieläkin tuo hämärä muisto, ja ihminen katsoo eläintä rakastaen. Näyttää toisinaan kuin he seurustelisivat naamioituina
ja kuin he hämärästi tuntisivat toisensa vaatetuksen läpi.”
Intialainen kirjailija Rabindranath Tagore (1861-1941)
(Lainaus Antero Järvisen kirjasta Ihmiset ja eläimet- humanistin eläinkirja)
29.11.- 12.12.2021 AKVART Galleria
Minna Pyykkö 
Minna Pyykkö 
Sinä yönä satoi lunta -näyttelyn kutsukortti.