31.7.2023 — 13.8.2023

Eija Pokkinen, Maija Pasanen

Fantasia kantaa

Näyttelyssä FANTASIA KANTAA on kahden taiteilijan, Eija Pokkisen ja Maija Pasasen töitä. Eija Pokkisen työt ovat vesiväri-, muste- ja tussimaalauksia. Maija Pasasen työt ovat vesi-ja akryylivärein maalattuja paperimassaveistoksia.

Taiteilijat kuvaavat omia töitään seuraavasti:

Maija Pasanen

Työni ovat paperimassasta rautalankaverkon päälle muotoiltuja veistoksia. Paperimassan olen tehnyt itse selluloosa-arkeista. Veistokset on maalattu vesi- ja akryyliväreillä, ja joihinkin niistä on liitetty helmiä, puuta ja metallia. 

Töitteni aiheet tulevat pääasiassa luonnosta. Tässä näyttelyssä työni ovat tyyliteltyjä yö- ja päiväperhosia. Keräsin lapsena perhosia, ja erityisesti illalla pimeässä ulkovalon ympärillä pörränneet yöperhoset olivat minusta hyvin kiinnostavia. Pyrin melko esittävään ilmaisuun, mutta pelkistän muotoja ja muutan niitä fantasian suuntaan. 

Eija Pokkinen

Ihastuin akvarellimaalauksessa muutama vuosi sitten ranskalaisen Lanavanguardin synteettiseen pohjaan, jota tavallisesti kutsutaan yupoksi. Väri ei imeydy yupoon kuten perinteiseen akvarellipaperiin vaan liukuu märällä pinnalla kiehtovasti. Aihetta voi muunnella mielin määrin, koska värin voi välillä pyyhkiä kokonaan pois. 

Olen käyttänyt yupoa vesivärien ohella myös muste- ja tussitöihin, joihin purin pandemian ja Ukrainan sodan herättämiä surun ja ahdistuksen tunteita. Muistiini palautui oma karjalainen evakkolapsuuteni ja saatoin samastua Ukrainan evakkojen hätään. Tuloksena oli sarja tummia töitä, joista Akvartin näyttelyssä on mukana muutama.

Tumman kauden jälkeen elämä palasi vähitellen versomaan maalauksiini hentoja kukkia ja kirkkaissa väreissä tanssivia hahmoja. Tanssi on näet ollut minulle rakas harrastus, jota jatkan yhä meditatiivisesti aamuisin. Etninen, vaikkapa intialainen musiikki saa tanssiessa mielikuvituksen liikkeelle, virittää luovuuden uuteen päivään, kirvoittaa mielessä maalausaiheita. Annan sitten alitajunnan tehdä työtään, ilmaista itseään, johtaa värien kieltä yupolla, paperilla tai kankaalla. Tavoittelen tavoittamatonta, tulkitsematonta, määrittelemätöntä, kiitollisena ja uteliaana elämän virrassa.

Ystävällisin terveisin,

eijapok@gmail.com 

https://eijapokkinen.com

Instagram: eijapokkinen

Facebook: Eija Tuulikki Pokkinen

Lady in the Red Velvet
Juhannusyö
Erakko