Avajaiset: 6.11.2023
Taiteilijat: Raija Dahlberg, Riitta Halttunen-Sommardahl, Kirsti Itäpiiri, Pirjo Ristola
Akvarellimaalauksen keinoin voimme mainiosti välittää mielissämme liikkuvia asioita ja tunteita, ”mielen kaikuja” paperille. Voimme maalata nopeita mielen liikkeitä veden liikkuttaessa värejä tai pysähtyä pohdiskelemaan ja työstämään pitkään kulloistakin tunnelmaa.
Ryhmässämme maalausten monet aiheet ovat nousseet ympäröivästä luonnosta tai rakennetusta ympäristöstä, mutta valituilla aiheilla on aina syvempi merkitys mielissämme. Paikka tai asia on tärkeä tai koskettava. Monelle meistä metsä tai meri ja sen voima, saaristo ja vaikkapa kasvit tai linnut herättävät mielen kaiun, joka täytyy saada paperille. Toisinaan taas maalauksen aloittamiseen riittää kulloinenkin mieliala ja tunnetila.
Akvarellin keinoin kuvaamme myös vapautta, valoa ja myös varjoja – elämän eri puolia sellaisenaan. Vaikka maalaamme hyvinkin esittäviä kuvia, lopputulos on aina yllätys. Valmis maalaus antaa mahdollisuuden nähdä tarkemmin, mitä mielissämme tosiasiassa liikkuikaan. Samalla valmis teos auttaa tekemään oivalluksia ja näkemään uutta.
Maalauksen iloa ja oivalluksia!