Lapsuus on mieleen painuvaa aikaa, varsinkin kesät. Silloin saa juosta ilman paitaa, pulahtaa jokeen, järveen tai mereen. Sitä odotit houkuttelevan ja härnäävän keväisen auringon paisteessa hikoillen koulupenkissä niin selittämättömän pitkään venyneen tunnin aikana. Ja sitten lopulta se tuli! Yhtäkkiä, yllättäen! Kesä! Kesäisin ilma tuoksuu erityiseltä, se on kuin vasta lypsetty maito, sitä hengittää helposti ja nauttien! Ja tietenkin mummola, maaseutu, serkut, metsäretket ja mustikoista siniset sormet, suu ja hampaat. Se aika ei unohdu, se pysyy mielessä aina! Kaiken lisäksi se vielä jatkuukin… Ensin omissa lapsissa ja nyt jo lastenlapsissa. Kesä on aikaa, jolloin saa olla lomalla ja olla yhdessä omien vanhempiensa kanssa, heidän ei tarvitse mennä töihin ja me yhdessä matkustamme mummolaan pieneen kylään Karjalan metsien keskellä. Turvesuon halki virtaavassa Padasjoessa kukkivat hohtoiset ja maailman valkoisimmat vesililjat, niitä on paljon ja niiden varret kasvavat syvältä pohjasta. Suon laidassa mättäällä kauniisti kukkivat sirot ja hienot karpalon kukat, rahkasammalta kasvava paksu pehmeä matto mukavasti painuen notkuu jalkojemme alla.
…ja loputon valo! Kesä on kirkasta valoa, auringon loistetta ja yötöntä yötä, jolloin täällä meillä pohjolassa aurinko ei laske mailleen yölläkään, se vain hipaisee taivaanrantaa ja on taas virkeänä nousemaan uuteen päivään.
”Tauluissani on muistikuvia omasta lapsuuteni kesästä, sen yksityiskohdista, vaikutelmista, aistimisista, väreistä ja maisemista, mutta myös kuvia rakennettuja muistojeni ja valokuvien perusteella omien lapsieni kesistä sekä nykyaikaa ja tätä päivää, jolloin kesästä nauttivat jo lastenlapseni tässä ja nyt, ihanissa koti-Suomen maisemissa ja turkoosin sinisissä Välimeren aalloissa. Nauttikaa kanssani kesästä, auringosta ja valosta!” – Toivo Tupin
Avajaiset 1.7.2019 klo 18–20
