11.7.2022 — 24.7.2022

Eve Ermann, Kärt Karjatse, Rein Mägar

Heinäkuu

AKVART Galleriassa on esillä virolaisten taiteilijoiden Eve Ermannin, Kärt Karjatsen ja Rein Mägarin töitä 11.7.-24.7.

Heinäkuu 11.-24.7.2022

Vihdoinkin saimme Akvartiin virolaisten taiteilijoiden näyttelyn. Akvarellitaidetta on viety Viroon jo usean vuoden aikana Vörun hienoon kulttuurikeskukseen. Siellä on voitu vertailla virolaisten ja suomalaisten taiteilijoiden akvarellitaidetta. Eroa kyllä on.

Heinäkuu-näyttely esittelee kolme virolaista, keskenään hyvin erilaista taiteilijaa. Rein Mägar, Viron akvarellitaiteen yhdistyksen entinen puheenjohtaja, nykyinen hallituksen jäsen, on vanha Suomen-kävijä ja Vörun taidenäyttelyn organisaattori. Tällä kertaa hän esittelee meriaiheisia töitään. Vaahtoava meri, kallioihin pirstoutuvat aallot on kuvattu taidokkaan elävästi. Niin monenlaisena meri voidaan nähdä ja kuvata. Pilvet, aallot ja kivet ovat pääosassa.

Eve Ermann edustaa abstraktia taidetta hienostuneesti, syvällisesti. Kaikki syntyy tunteesta, vaikutelmista, hetken oivalluksista, taiteilija itse kuvaa. Hän töiden nimissä juurikaan avaa aihetta vaan jättää sen katsojan mielikuvituksen tulkittavaksi. Eläviin väripintoihin voi uppoutua ja nähdä niissä, niin mitä… Vedessä, Nimetön, Hehkuvaa, Hämärässä antavat vain aavistuksen.

Kärt Karjasten töissä aihe on nainen, monenlainen nainen. Inspiraatio saattaa liittyä luontoon: Antilooppi, Vihittäjä (rantasipi), Taivaallinen hirvi tai naisen luonteeseen, olemukseen: Rubiininainen, Korallinainen, Tuulen noita, Rakastaja. Nainen on keskipiste, vahva, mystinen, kaunis.

Kuvan akvarelli on Rein Mägarin teos.
Eve Ermann