8.8.2022 — 21.8.2022

Tuula Palmunen-Saari

Elettyä

Tuula Palmunen-Saaren retrospektiivi

Elettyä-näyttely kokoaa eläkkeellä aloittamani
akvarellimaalaamisen saavutukset viidentoista vuoden
ajalta. Useimmat työt on kyllä maalattu tänä ja viime
vuonna.


Minua ovat kiinnostaneet ennen kaikkea ihmiset, lapset ja
alastomat naiset. Lapset ehkä siksi, että he aiheina ovat
jatkuvasti mielessä ja siten läsnä. Naisaiheet taas syntyvät
todennäköisesti harrastuksestani. Olen harrastanut 25
vuotta talviuintia Rajasaaressa ja kesäuintia
Uimastadionilla, joten näen joka aamu kaiken ikäisiä,
kokoisia ja muotoisia naisia luonnollisessa alastomuuden
tilassa. Se on äärimmäisen kiinnostavaa.


Olen käynyt lukemattomilla kursseilla ja oppinut niillä
erilaisia tekniikoita ja tehnyt myös niiden pohjalta
kokeiluita. Taiteen tekeminen on elämänikäistä oppimista, oivallusta
ja innoitusta. Vaikeaa mutta toisinaan palkitsevaa.