Arkisto

KATSELIN – KUUNTELIN
  • Asettaja: aQARTetti: Oili Elo, Anja Lamminen, Ulla Lampinen, Kristiina Siirto-Honkanen
  • Nimi: KATSELIN – KUUNTELIN
  • Aika: 14. 03. - 27. 03. 2016

Akvarellisti katselee ympäristöään herkkyydellä. Värit, muodot, rytmi ja tunnelmat hellivät akvarellistin aisteja. Syntyy halu vangita havaintoja ja ilmaista niitä.

aQARTetti on neljän porilaisen taiteilijan ryhmä; Oili Elo, Anja Lamminen, Ulla Lampinen ja Kristiina Siirto-Honkanen. Ryhmä on maalannut yhdessä vuodesta 2011. Kaikille yhteistä on rakkaus akvarelliin, sen monipuolisuuteen, värien läpikuultavuuteen ja lumovoimaan.

Haasteenamme on kehittää vesivärimaalausta sen ilmaisun äärirajoille asti (kuten Turner! )ja käyttää hyväksemme akvarellille niin tyypillisiä onnellisia sattumia, sormenjälkiä ja väriläiskiä! Jokaisella on kuitenkin oma persoonallinen ote maalata. Akvarelleihin on tullut ilmaa ja värivivahteita ahkeran ja tavoitteellisen työskentelyn kautta.

Taiteilijoilla on kaikilla ollut yksityisiä ja yhteisnäyttelyitä. He ovat osallistuneet lukuisille akvarellimaalauskursseille nimekkäiden taiteilijoiden ohjauksessa. Ulla Lampinen on kuvataiteilija, kalligrafi (amk). Kristiina Siirto-Honkanen opiskelee Porin Taidekoulussa. Oili Elo ja Ulla Lampinen ovat suorittaneet maisemamaalauksen erikoistumisopinnot Satakunnan ammattikorkeakoulun Kankaanpään yksikössä.

Ryhmä on järjestänyt erilaisia maalaustapahtumia yleisölle Porissa, useimmiten näyttelyn yhteydessä. Näyttelyihin on tehty teeman mukainen korttisarja.

aQARTetti-ryhmä järjesti avoimen akvarellimaalaustapahtuman ensimmäisen kerran Porissa Kuvataiteen päivänä 10.7.2015 yhteistyössä Porin Taidemuseon kanssa. Yhteistyö jatkuu Kuvataiteen päivänä 10.7.2016.

Näyttelyt 2016
SAy:n vuosinäyttely METSÄ II 29. 12. - 13. 01. 2017
SAy:n vuosinäyttely METSÄ I 06. 12. - 21. 12. 2016
Pentti Kokko & Sirkkaliisa Virtanen SIVELTIMELLÄ SANOEN... 21. 11. - 04. 12. 2016
Anja Oasmaa TÄMÄ HETKI 07. 11. - 20. 11. 2016
Taru Tomperi MÄRÄN VÄRIN MATKA PAPERILLA 24. 10. - 06. 11. 2016
Sirkka Aranko, Tarja Kleemola & Liisa Vanhala EKSPRESSIO 10. 10. - 23. 10. 2016
Benita Suomi SARVISALO - SARFSALÖ 26. 09. - 09. 10. 2016
Johanna Cedercreutz, Anja Meri & Sanni Siltanen KUN MAAILMA AUKEAA 12. 09. - 25. 09. 2016
Heli Ek PYSÄHDY, KÄÄNNY JA KATSO 29. 08. - 11. 09. 2016
Eeva Korjula, Taina Nystén, Sinikka Pietilä & Sirkku Tuominen VEDELLÄ... 15. 08. - 28. 08. 2016
Riitta Lindström, Sirkka Mokko & Liisa Sivén TUOKIO KUVIA 01. 08. - 14. 08. 2016
Camilla Ramstedt AKVARELLIMUSIIKKIA - AKVARELLMUSIK 26. 07. - 31. 07. 2016
Ohjatun maalauspäivän töistä näyttely ELÄMÄÄ TÖÖLÖSSÄ 30. 06. - 03. 07. 2016
Yhteisnäyttely SUMMER LIGHTS 07. 06. - 20. 06. 2016
Anna Jaskari-Kilpiä MUISTOJA MUISTOISTA 23. 05. - 05. 06. 2016
Gruppo Etna SIELL' SYPRESSIT TUOKSUVAT... 09. 05. - 22. 05. 2016
Liisa Aholainen BODIES AND FACES 03. 05. - 08. 05. 2016
Toivo Tupin TAIPALEEN ALKU 25. 04. - 01. 05. 2016
Leo Kosonen PEILIKUVA 12. 04. - 24. 04. 2016
Matti Vainikainen (in Memoriam) ENNENNÄKEMÄTTÖMIÄ AKVARELLEJA 29. 03. - 10. 04. 2016
aQARTetti: Oili Elo, Anja Lamminen, Ulla Lampinen, Kristiina Siirto-Honkanen KATSELIN – KUUNTELIN 14. 03. - 27. 03. 2016
Mirja Gustafsson EROTTAMATTOMAT 29. 02. - 13. 03. 2016
Tuula Revell & Katriina Jauhola-Seitsalo VESI VÄRI PAPERILLE 15. 02. - 28. 02. 2016
Ryhmänäyttely VESI, TAIVAS, MAA - LAPINKUVIA 01. 02. - 14. 02. 2016
Irina Rebnitskaya & Aulikki Nukala ELÄMÄ ON MATKA 18. 01. - 31. 01. 2016
Marita Karlsson, Matti Nordling, Klaus Salomaa KOLME MAALARIA – KAKSI SPEKTRIÄ 04. 01. - 17. 01. 2016