Näyttelyarkisto

KOSKETUS
  • Asettaja: Maisa Kela
  • Nimi: KOSKETUS
  • Aika: 25. 08. - 14. 09. 2014

Maisa Kela:
Elän väreistä ja niiden voimasta. Tämä ilmiö on vanginnut tai ilahduttanut minua lapsuudesta saakka. Maalaukseni syntyvät intohimosta tavoittaa itseäni koskettanut hetki, asia, näkymä, väri. Maalaamisen tausta on hyvin kokemuksellista tai kokemuksellinen, ei järjen sanelema. On vaikea selittää sitä kokemusta mikä syntyy, ei ainoastaan koskettavan taideteoksen äärellä, vaan mahdollisesti myös jonkin kauniin luontoilmiön kohdalla, esim. joutsen tyynellä järvellä. Kyse on monimutkaisemmasta ja moniaistillisemmasta tapahtumasta kuin tunteesta, fyysisyys on mukana. Kokemusta voisi kuvata että se on kuohahtava, hurmaannuttava, haihtuva, tms. Tunnelmassa on jotain pyhää. Öljyvärimaalaus oli harrastukseni nuoruudessa ja kymmenien vuosien tauon jälkeen palasin harrastuksen pariin ja siirryin joitakin vuosia sitten myös akvarellien haastavaan maailmaan.
Maalaamistapahtuman koen vähän samankaltaisena, meditatiivisena ja eheyttävänä. Maalatessa voin laskeutua omaan ”pyhäkkööni”, minulla on tavoite löytää jotain uutta, leikkiä eri väreillä, pyrkiä kauneuteen. Koen täydellistä läsnäoloa. Toki usein myös turhautumista ja pettymystä kun pyrkimykseni eivät toteudu. Kuvan tekeminen on enemmän voimistavaa, samoin kuin rakkaus- se eheyttää, sulattaa vihan ja on usein sanoja tehokkaampaa. Uskon taiteen katsomisen ja jakamisen tekevän jotain samaa.
Mistä kuvat tulevat? Kysymys on kiinnostanut minua kauan ja olen yrittänyt löytää vastausta asiaan sekä työssäni ihmismielen tutkijana ja ymmärtäjänä että kyselemällä asiaa maalausharrastukseni myötä eri opettajilta, päteviltä ja kokeneilta. Kysymys on vaikea, se on joko naiivi tai mahdoton. Maalaanko muistoja ja mielikuvia lapsuudestani, haluanko maalata jollekin toiselle, tulla nähdyksi. Tällä hetkellä uskon että kyse on monimutkaisemmasta asiasta, maalaamistapahtuma ja innostuminen aiheesta, sen koskettavuus on minulle hyvin moniaistillinen ja myös kehollinen kokemus.
Tämän hetkinen käsitykseni on että meillä jokaisella on mielessä pohjakuva johon taide rakentuu. Viime vuosien vauva- ja aivotutkijat antavat viitteitä siihen suuntaan. Taiteen kokeminen on hyvin moniaistillinen ja varhainen. Jo muutaman viikon ikäisen vauvan on todettu kykenevän yhdistämään tunto- ja näköaistimukset toisiinsa. Taide ei ole mitään korkeakulttuuria vaan sille on paikka, ikään kuin pohjakuva jokaisen mielessä. Yhteyden löytyminen omaan luovuuteemme joko kuvataiteen, tanssin, musiikin, kirjoittamisen, leikin tms. muodossa on yksi elämämme kiinnostavimmista haasteista. Kosketus- näyttelyni aiheet koostuvat erilasista kokemuksistani ja muistoistani. Tekee mieli maalata se josta hurmioidun. Kaupunkikuvat ovat mielikuviani esim. Pariisista, luontokuvat elämyksellisiä kohtaamisiani Suomen tai jonkun muun maan luonnon kanssa. Ovet kiinnostavat minua symboliikkansa takia; minne ovi vie? Ikuisesti haastava ja kiinnostava mahdollisuus kulkea uuteen.

Näyttelyt 2014
Minna Pyykkö PÖLLÖJÄ JA PÖLLÖ-ÖITÄ 01. 12. - 19. 12. 2014
Anja Oasmaa, Heli Talja, Tuikku Tenhovuori KATSON MAISEMAA 17. 11. - 30. 11. 2014
Tapani Kajaste TROOPPISIA KUVIA, TOBAGO 03. 11. - 16. 11. 2014
Marjatta Kantola NAISET JA MIEHET 20. 10. - 02. 11. 2014
Lea Lehtonen, Maire Keinänen SISARUKSET 06. 10. - 19. 10. 2014
Tarja Kleemola, Liisa Vanhala KUULASTA JA KIRPEÄÄ 15. 09. - 05. 10. 2014
Maisa Kela KOSKETUS 25. 08. - 14. 09. 2014
Seija Veijonen ELÄMÄÄ ELOKUUSSA 11. 08. - 24. 08. 2014
AKVART-galleriaosuuskunta AKVART-OSUUSKUNNAN 5-VUOTISJUHLANÄYTTELY 29. 07. - 10. 08. 2014
Suomen Akvarellitaiteen yhdistys SUVEN SUHINAA - SOMMARENS SUS 14. 07. - 27. 07. 2014
Avoimelle kesäkurssille osallistuneet taiteilijat ELÄMÄÄ TÖÖLÖSSÄ 01. 07. - 11. 07. 2014
Anni Arffman, Maaria Leinonen, Anja Nissi, Ritva Immonen, Arja Korolainen, Irma Oikarinen, Margit Pasanen, Pirkko Suvanto, Anja Von Zansen KAINUU VÄREISSÄ 09. 06. - 29. 06. 2014
E.Tiainen,M.Göös, P.Hollanti, K. Pirkola, S. Plusisaari, M. Lehmus, R. Uusikartano, T. Suuronen 8 KOKKOLASTA 26. 05. - 08. 06. 2014
Risto Puutio, Yrjö Varjanne MEREN TUOKSU 12. 05. - 25. 06. 2016
Leena Palonen BAIJERIN KUKKULOILTA 28. 04. - 11. 05. 2014
Liisa Linkola VÄRIYMPYRÄLLÄ 14. 04. - 27. 04. 2014
Tuula Revell AKVARELLEJA 31. 03. - 13. 04. 2014
Laura Karikoski, Pentti Kukkola KAKSI TAPAA KATSOA 17. 03. - 30. 03. 2014
Oleg Tchoumak SININEN PERHONEN 03. 03. - 16. 03. 2014
Benita Suomi SHUMRATEN 17. 02. - 02. 03. 2014
Maikki Haapala,Hanna Järvi,Tapani Kajaste,Liisa Kuusisto,Matti Lassila,Anja Oasmaa,Tuula Palmunen-Saari,Marja-Liisa Pulli,Camilla Ramstedt,Ritva Rautakoski VALKOINEN 03. 02. - 16. 02. 2014
Maria Jaakkola KIVEÄ, VETTÄ 20. 01. - 02. 02. 2014
Anna-Maija Rissanen VUOREN JA VEDEN VÄLINEN RAUHA,VUOSI KIINAN TAIDEAKATEMIASSA 06. 01. - 19. 01. 2014


Edellinen sivu: Nettigalleria
Seuraava sivu: Näyttelyhaku