20.9.-2.10.2022
Ulla Kajava ja Seija Grönqvist ovat tehneet pitkään työtä yhdessä, tarkemmin sanoen yhteisessä työtilassa Taiteilijayhteisö Kolmannessa kerroksessa Arabianrannassa. Kiinnostavaa on se, että he
ovat maalaustyyliltään täysin erilaiset, suorastaan vastakohtaiset.
Seija Grönqvist maalaa sykähdyttäviä maisemia realismin ja abstraktin välimailla. Useat maalaukset ovat kuin tajunnanvirtaa ja ilmeisesti juuri se elementti hivelee katsojan mieltä. Tuttua vai tuntematonta. Erityisesti koskettivat teokset Onko jo kevät, Heijastus sekä Vapaasti virrassa I ja II.
Ulla Kajava taas seikkailee rohkeasti mielikuvituksen maailmoissa. ukkelit, kasvit taimitä ne oikein ovat seikkailevat väripinnoilla. Esineet tai mitä ne ovatkin on ympäröity mustin ääriviivoin. Täytyy oikein tarkkaan tutkia, mitä ihmettä ne siis ovat ja mitä ne tekevät. Kuvat ovat hauskoja ja yllättäviä. Muisto Sisiliasta, Noitien piirileikki, Pihapuu, Iltakävelyllä ja Silmälasiostoksilla ovat varsinkin kyseistä jännittävää ja hyvin erilaista tyyliä ollakseen akvarellia.Taiteilija kertoi käyttävänsä taustaväritykseen myös akvarelliliituja kuivina. Näyttelyssä on myös hänen aikaisempia teoksiaan, jotka lähentyvät jossakin määrin perinteisiä maisemia, vaan niissäkin on ullamainen erityisilme.
Näyttely on varsin kiinnostava. Voimme samassa tilassa nähdä lähestulkoon kaksi akvarellitekniikoiden ääripäätä. Vaikea valinta jää katsojalle.